Sivut

torstai 26. helmikuuta 2015

Pojat kävi ulkona


Hieman ennen iltakuutta Tumppi ja Noksu pääsivät viellä ulkoilemaan valjaissa. Kuviakin yritin ottaa, mutta kamera ei suostunut yhteistyöhön niin hämärässä. Sain kuitenkin muutaman huonomman kuvan.
Tumppi oli todella energinen ja otti oikein vauhti pyrähdyksiä, välillä pysähtyi poseeraamaan ja peseytymään.
Noksu oli oikeastaan vapaana, molemmat pojat ulkoili samaan aikaan ja Tumpista pidin kiinni (joskin sekin pysyy vapaana lähellä ja antaa ottaa kiinni) ja Noksu oli  vapaalla jalalla, vaikka valjaat olivatkin päällä. Noksuakin lopussa ''talutin'', koska se sai jonkun energia piikin, ja alkoi yht äkkiä juoksennella minne sattuu. Pappa selvästi virkistyy ulkoilmassa.





Koska ulkona en saannut hyviä kuvia, päätin ottaa muutaman viellä sisällä kanilassakin. Eivät nekään oikein onnistuneet, koska kamera sekoili. Se ei ottanut kuvaa, vaikka siitä laukaisu nappulasta painoi. Alkaa vedellä jo viimeisiään. Mutta ihmekkös tuo, onhan se jo vuosia vanha kuitenkin.





keskiviikko 25. helmikuuta 2015

kani historiani

Päätinpä taas tehdä erikoispostausta. Elikkä en ole blogin puolella satunnaisia pikku kertomuksia lukuun ottamatta kertonut vielä kani historiasta. Eli miten kanit tulivat osaksi elämääni ja keitä on vuosien varrella kani katraaseen kuulunut ynnä muuta sellaista.
Samaan syssyyn vielä vähän uusimpia kuulumisia. Tällä hetkellä on menossa kanien kynsienleikkuu päivät. Eli aina ennen kuin kanit saavat illalla ruoan, yksi kaneista pääsee operaation kohteeksi. Tällä hetkellä olen leikannut vain Pullan ja Biggerin kynnet. Tänään annoin kynsien leikkuun päätteeksi Biggerin haistella Tumppia verkon läpi. Eihän siitä mitään tullut. Bigger yritti kahteen kertaan purra Tumppia, joka oli aivan kiltisti. Saa nähdä saanko niitä asumaan vierekkäin, vai pitääkö häkkien väliin jättää joku 5-10 cm hajurako. Toivottavasti tuo ärtyneisyys toisia poikia kohtaan katoaa murkkuiän loputtua.

Mutta sitten päivän aiheeseen!

Vuonna 2001 tuli aiheeksi kanin hankinta. Suostuttelin ja suostuttelin. Lopulta koitti päivä, jolloin suuntasimme eräälle kotieläinpihalle. Siellä ei oikeastaan ollut kaneja myynnissä, mutta kyllähän meille suostuttiin kaksi myymään. Kahdesta eri poikueesta meille kotiutui kaksi lähes saman ikäistä pikkuista: englanninscheck/leijonanharjas risteytys naaras Heinähattu, eli tutummin Heinis ja paperiton hermeliini (?) uros Vilttitossu, eli tutummin Vilttis. 
Ensimmäisen vuoden ajan oli paljon opittavaa kanien hoitamisesta ja käyttäytymisestä.

Vuosi 2002 meni rauhallisissa merkeissä oppien edelleenkin uutta kaneista. Kanit eivät olleet alkuunkaan pelkkiä häkki kaneja. Niiden kanssa ulkoiltiin muun muassa valjaissa ja niillä oli suuret aitaukset käytössä. Mutta ruokinnasta en juurikaan tiennyt. Aina oli toki heinää ja vettä. Kanit saivat runsaasti tuoretta, mutta käytin kaneillani kaupan pöperöitä, (osku-jyrsijän herkku ruoan totesin alkuunsa huonoksi. Se ei edes kelvannut kaneille) pää-asiassa annoin siis best friend menu- pellettiä ja jotain festival siemenseosta, josta kanit jättivät siemenet aina syömättä. (Eli kanit saivat täysin väärän laista ruokaa, lisäaine sörsseleitä joista ei varmaan edes saa kaikkea hyödyllistä. Lisäksi kamalan rasvaisia, varsinkin tuo siemenseos. Ei kylläkään näkynyt paljon liikkuvissa kaneissa mitenkään, mutta nykyään en iki maailamassa tuollaisia kaneilleni antaisi.)

Vuonna 2003 syntyi ensimmäinen poikue, joten silloin sain paljon tietoa ja oppia poikasista ja niiden hoidosta. Ensimmäinen poikue on aina yhtä ihana ja ihmeellinen. Poikue syntyi kesän alusta ja siihen syntyi 5 poikasta: Puuteri, Laku, Musta-pekka, Lumi ja Lumipallo. Poikaset saivat rauhassa kasvaa luovutusikään asti, jolloin poikaset myytiin omiin koteihinsa. 

Puuteri                                                     koko joukko

Loppuvuodesta syntyi toinen poikue. jossa oli 5 poikasta: Nokinenä, Noki, Balleriina, Lumihiutale ja Lumipallo II. Kahden kuun ikään mennessä olin päättänyt, että kotiin jäisi Ballis ja kaikille lukijoille tuttu Noksu. Muut kolme ihanaa vauvaa saivat uudet kodit.

Noksu                                                 Ballis

Vuonna 2004 syntyi jo kolmas poikue. Siihen kuului myöskin 5 poikasta: Sade, Sateenkaari, Tiku, Taku ja Lumihiutale II. Tämä poikue on jäännyt mieleen eritoten värikkyytensä puolesta. Toki ensimmäisestäkin poikueesta löytyi neljää eri väriä/kuviota, mutta toisessa poikueessa oli ainoastaan valkoista punasilmää ja mustaa.
Tästä poikueesta yhden oli määrä jäädä kotiin. Joko Sade tai Sateenkaari. Minä ja sisko halusimme jättää eri kanit. Päätöstä ei olisi varmasti vieläkään tehty, ellei Sateenkaari olisi kuollut lämpöhalvaukseen, joka oli surullista. Mutta näin ollen Sade jäi, Tiku, Taku ja Lumihiutale myytiin.
Poikue jäi Vilttiksen ja Heiniksen viimeiseksi, sillä Vilttis kastroitiin.

Sade                                             Sateenkaari

 Sateenkaari

 Taku ja Heinis-mamma

Lumihiutale, Taku, Tiku, Sade ja Sateenkaari

Vuodet 2005 ja 2006 vierähtivät nopeasti viiden kanin kanssa. Mitään maata mullistavaa ei tapahtunut, minulla ei ole myöskään kuvia julkaistavaksi tuolta ajalta.

Vuonna 2007 Sade sai poikuuen, jossa oli tälläerää neljä poikasta: Nokkis, Tippa, Pilvi ja Lumihiutale III. Tästä poikueesta kaikki oli tarkoitus myydä. Nokkis kuitenkin kuoli syliini ennen luovutusikää. Muut myytiin. Aluksi Tippa ja Pilvi myytiin samaan paikkaan, mutta Tippa katosi, joten Lumihiutalekkin meni Pilven kaveriksi samaan paikkaan. Elivät onnellisen, tosin lyhyen elämän, ja menehtyivät molemmat alle vuoden ikäisenä ilmansyytä. Ehkä eivät olleet saanneet tarpeeksi ravinteita ja muita kasvamiseen..

Vuodet 2008 ja 2009 menivät taas rauhallisissa merkeissä. Edelleen saman kokoon panon kanssa: Vilttis, Heinis, Ballis, Noksu ja Sade.

Vuonna 2010 tapahtui melko suuriakin muutoksia. Sade nukkui iki uneen, samoin Heinis vain pari kuukautta jälkeen päin. Ei mennyt kauaakaan, kun joukkoon muutti hermeliini/leijonanharjas rsiteytys uros Rainboy dumle, eli Tumppi.


Vuosi 2011 hurahti nopeasti ja kani kokoon pano ei muuttunut ollenkaan.

Vuonna 2012 tapahtui taas. Nimittäin joukkoon liittyi ranskanluppa/kääpiöluppa risteytys naaras Nuppu-nenä "Pulla". Hetken aikaa mentiin taas viiden kanin kokoon panolla, kunnes Ballis nukkui iki uneen.

Vilttis ja Ballis

Vuosi 2013 oli oppimisen kannalta ehkä paras vuosi. Opin paljon uutta kanien oikea oppisesta ruokinnasta ja ravinto-aineiden saannista ja suosituksista. Silloin joukon vahvistukseksi liittyi hermeliini/leijonanharjas naaras Peikkometsän noppa "Noppa". Syksyllä tapahtui asia, jota en olisi koskaan halunnut kokea. Vilttis nukkuin pois. Kaikki kanit ovat aina olleet todella rakkaita, ja itku on tullut, kun ne ovat kuolleet, mutta Vilttis oli aina ollut se elämäni-kani.


maanantai 23. helmikuuta 2015

paluu vuosiin 2012-2013

Tänään tuleekin liuta vanhoja kuvia vuosilta -12 ja -13, koska selailim vanhoja kuvia, ja päähäni pälkähti ajatus julkaista niistä pienen osan blogiinkin. Saatte tietää miltä silloin näytti,  silloinhan en viellä blogia kirjoittanut.

 Vilttitossu (Noksun isä) ja Balleriina (Noksun sisko)

 Pulla 10vk♥

 Noksu

 Tumppi

 Tumppi

Noksu

 Pulla (11-12vk) ja Tumppi. Kamala kun Pulla on pieni!

 Pulla ja Noppa-vauva♥ Tässä taas Noppa on kauhistuttavan pieni ja karvainen.

 Noppa 8vk
 Viltsu-pappa♥

 Pulla

 Noksu

 Vilttis

 Vilttis

 Pullan ja Vilttiksen yhteen totutus yrityksiä.

 Pulla ja Noppa

 Pulla, Noppa ja Vilttis

 Noppa melkein 4kk

 Taas Vilttis, Noppa ja Pulla

Noppa (melkein puoli vuotias) ja Pulla

♥♥♥

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mumski ja Noppa treenaa!

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12162903/?claim=2bab8mp96xk">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>


Eilen hypyttelin pitkästä aikaa Mumskia ja Noppaa. Hienostihan ne taas menivät. Uskalsin jopa korottaa yhtä estettä n. 45 cm korkeuteen. Javaivatta sekin mentiin. Ehkä ensikerralla mennään jo puolta metriä!
Suunnittelin, että voisin kaneista laittaa liikkuvaa kuvaa tänne, kunhan saan aikaiseksi kuvata. Ainoastaan siinä on se mutta, että en osaa editoita yhtään!

Noppa


Noppa meni tavalliseen tapaansa reippaasti ja hienosti. Ainoastaan yhdessä kohtaa, kun koitin estettä hieman korottaa niin Noppa sukelsi esteen läpi, niin kuin alemmassa kuvassa näkyy. Jos esteessä on joku kanin mentävä kolo, niin Noppa menee siitä läpi. Muurasin kolot lumella umpeen, niin johan alkoi sujua!




Muumi


Muumilla on tosi hyvä hyppy tyyli. Tällä kertaa hän päätti kuitenkin olla mökö, ja hypätä vain toiseen suuntaan. Toinen suunta kuitenkin sujui vallan mainiosti!


Lihapullako?
Ensikerran tavoitteena on radan pidentäminen. Tähän mennessä on ollut neljä estettä peräkanaa. Esteiden korottaminen puoleen metriin. Mikäli nuo viellä sujuvat samalla lailla kuin eilenkin.

Olen ahertanut kolme iltaa blogin parissa kanien sivuja muokkaillen. poikuuet-sivulle lisäsin myös lisää kuvia Muumin poikasista.
Huomenna tulee varmaankin taas postaus (?), jossa laitan vähän vanhoja kuvia aikaväliltä 2012-2013 varmaankin. Luvassa on siis ainakin Nopan ja Pullan vauva kuvia ja kuvia edesmenneistä kaneistani Vilttiksestä ja Balliksesta.