Sivut

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Arka kani

Tämän päivän postaus on jonkin sortin ohje-postaus, joista voisi olla apua aloitteleville kani ihmisille. Postauksen sisältö perustuu omiin mielipiteisiini ja hyväksi kokemista keinoista.
----


Kanit ovat saaliseläimiä, joten niillä on luontaisesti vaisto pelätä petoja, kuten ihmistä. Kani pitäisi totuttaa heti poikasesta ihmisiin ja muihin mahdollisesti pelottaviin asioihin, joita se mahdollisesti vanhemmalla iällä joutuu kohtaamaan, kuten imuriin ja muihin arjen ääniin.
Joskus on kuitenkin niin, että kani on vaikkapa asunut ulkona, eikä sitä ole juurikaan käsitelty, se voi olla hyvinkin arka. Tälläisten kanien kanssa täytyy olla kärsivällinen. Hyvä keino on avata häkin luukku, että se saa itse tulla ulos. Voit istuskella lattialla ja odottaa, että kani tulee itse katsomaan.
Aluksi ei kannata yrittää esimerkiksi silittää kania, koska se voi pelästyä äkkinäistä liikettä. Kun kani vaikuttaa luottavaisemmalta ja rennommalta, sille voi tarjota kädestä jotain herkkua, kuten porkkanaa tai kanin omia pellettejä (tai mistä kanisi ikinä pitääkään).
Jos kani vain antaa, voi sitä silittää. Lopulta kanin voi nostaa syliin. Ei kannata kuitenkaan hoppuilla totutuksen suhteen, sillä silloin operaatio voi viivästyä paljonkin.

Tiivisettynä edellinen: Aran kanin kanssa täytyy olla kärsivällinen ja rauhallinen, miettiä asioita kanin näkökulmasta ja antaa kanille ennen kaikkea aikaa!


Toivottavasti tästä oli jollekkin apua tai joku tykkäsi muuten vaan lukea minun kantani kanin sosiaalistamisesta.
Kuvitus kanina toimi Bigger, koska se on aranpuoleinen. Joskin sen ongelmana on pääasiassa äkilliset liikkeet ja uudet paikat, eikä ihmiset (paitsi ulkotarhassa kiinni otta on niin pal pelottavaa!). Sisälläkin se pysytteli sylissä. Koko aikana Bigger uskalsi hiukan käväistä säkkituolilla ja sängyn päällä ja sitten taas äkkiä syliin turvaan. :')


Samaan viellä tämän päivän kuulumiset: Me vietettiin pieni muotoisesti Tumpin synttäreitä. Aamulla väsäsin äkkiseltään kakku pohjan meidän kani-pipari reseptillä. En löytänyt oikein mitään, mitä olisin voinnut laittaa kaakun päälle, mutta onneksi kanilassa oli kuivattuja kasveja ja jotain JR-farmin herkkuja. Kaikki kanit saivat pienet maistiaiset.
Tänään kanit olivat taas ulkona. Mumskin korvassa oli pieni haava, Fantsu oli (vahingossa tai ei) raapaissut sitä. Ja joku, eli Noppa, oli pissannut Pullan päälle..
Pikku tytöillä oli sisälläkin jotain pikku ongelmaa. Muumi yritti alistaa Fantsua, vaikka heidän laumassaan Fantsu on johtaja. Mumski oli myös keksinyt alkaa rakentaa pesää.. Joskin tällä kertaa hänen tyylinsä oli melko lailla erikoinen; juoksee Durkun perässä ja nyppii siltä karvaa.
Muuten meille kuuluu hyvää. Urakalla on haravoitu ja pesty kanien mattoja.

Itse päivän sankari :')

Kakkua mussuttamassa

8 kommenttia:

  1. Meillä on kani joka oli alussa tosi arka mutta kun nyt on totuteltu niin tulee jopa kerjäämään rapsutuksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) meilläkin Noppa pelkäsi aluksi ihmisiä eikä antanut koskea ollenkaan, nykyään tulee jopa syliin itse, viellä on kuitenkin matkaa siihen, että kynsien leikkuu onnistuu ilman potkimista jne <3

      Poista
    2. Meillä mun iskän pitää leikata Laikun Kynnet koska ei muuten pysy sylissä

      Poista
  2. pitäisi varmaan itsekin kokeilla tuota kakkureseptiä :)

    - Neljän kanin elämän vilskettä ja melskettä pääset seuraamaan täällä: http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! meidän kanit on ihan hulluna näihin, varsinkin jos seassa on banaania, mutta muutkin kelpaa :) ainoastaan Noksu vähän nirsoilee, eikä oikein meinaa syödä.. mutta se nyt on nirso muutenkin ;) Käyn kurkkaamassa sunkin blogia!

      Poista
  3. kun Ninni tuli meille niin sekin oli aika arka ja sitä piti vähän totuttaa..mutta nyt se niin syli pupu.. ❤ Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) kiva ettei se ole enää arka!

      Poista