Sivut

maanantai 7. joulukuuta 2015

7. Luukku: Milkshake


Kuva minusta


Nimi: Milkshake
Lempinimi: Muumi, usein kutsutaan Mumuksi tai Mumskiksi.
Syntymäaika: 5.2.2014
Lempiruoka: Olen ihan hulluna banaaniin, voisin syödä vaikka koko banskun yksin!
Inhokkiruoka: Kysympähän vaan, mutta voiko mitään ruokaa muka inhota? Minulle ainakin kelpaa kaikki mahdollinen mitä saa syödä, ja sellainenkin mitä ei saa.
Paras muisto 0-1 vuotiaana: Kun tulin tänne, ja Fantsu ei tykännyt musta, joten sain väliaikais häkin, ja karkasin sieltä yön aikana monta kertaa, kerran kiipesin sänkyyn, ja kävelin omistajani naaman päältä, ja lisäksi pissasin sänkyyn. Sain myös poikueen, jota hoidin ihan hyvin!



Paras muisto tänä vuonna: Tämänkin vuotinen poikue, joista harmillisesti Fantsu tappoi muutaman, vaikka se on ihan ymmärrettävää, kun tunkeuduin samaan pesään.
Paras ystäväsi: Fantsu ja Dursu. Ja voinpa myös sanoa, että Tofu ja Heta. Meillä on täyden kympin porukka, vaikka itsesanonkin.
Miksi: Fantsun kanssa ollaan oltu kavereita alusta asti, ja Dursu liittyi myöhemmin mukaan. Ja kaikki kuuluu meidän poppooseen. Ja olenhan minä vähän sellainen kaikkien kaveri, vaikka Dursulle saatan joskus hermostua, jos se ei tottele.
Paras yhteinen kokemus parhaan ystävän kanssa: Meidän yhteinen pesä Fantsun kanssa. Loppujen lopuksi pystyttiin hoitamaan poikasia yhdessä, niin toinen sai pitää vapaata, vaikka Fantsu olikin hiukan hurja.




Pidätkö lumesta: Tykkään! Ihan parasta ruoan jälkeen!
Lempipuuhasi: Joskus tykkään hyppiä esteitä, mutta eniten tykkään olla paijattavana, tai hengata kavereiden kanssa.
Kotihäkkisi paras paikka: Minäkin sanon, että koppien edessä oleva taso. Niin moni on sitä selitellyt, joten minun ei kai tarvitse siihen paneutua.
Miten ystäväsi kuvailisi sinua kolmella sanalla: Ahne, sosiaalinen, kaikkienkaveri.




Minä pienenä



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6. Luukku: itsenäisyyspäivä


Me ollaan meidän porukan kanssa vietetty rauhallisesti itsenäisyys päivää. Sadekkin piti pienen tauon, niin kanitkin pääsivät hetkeksi ukoilemaan Varsinkin Heta oli tosi vauhidikas!
Kuvailin kaneja, mutta en ehtinyt viellä lataamaan kuvia koneelle.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


lauantai 5. joulukuuta 2015

5. Luukku: Windfall marilyn


Kuva minusta


Nimi: Windfall marilyn
Lempinimi: Duracell, lyhyesti Dursu tai Durkku. Joskus joku saattaa kutsua Tursaaksikin.
Syntymäaika: 24.6.2014
Lempiruoka: Tjaa, aika paha kysymys, mutta tykkään ainakin banaanista. Kaikkien täysjärkisten kanien kuuluisi tykätä!
Inhokki ruoka: Ei ole mitään mitä en söisi, mutta en tykkää kauheasti marjoista. Ne tuntuu jakavan kauheasti mielipiteitä, jotkut inhoaa jotkut rakastaa.




Paras muisto 0-1vuotiaana: Tykkäsin kovasti, kun oli jo hiukan vanhempi, ja sain puolipikkusisaruksia, ja tykkäsin nukkua niiden kanssa pesässä, vaikka olinkin jo suunnilleen 2kk vanha.
Paras muisto tänä vuonna: Tykkään kaikista pienistä kaneista, eli tämän vuoden paras muisto oli, kun sain omia poikasia. Harmillisesti vain kaksi pysyi loppuun asti elossa, vaikka koitin olla hyvä äiti. Mörri asuukin viellä täällä, vaikkakin nykyään eri häkissä kuin minä.
Paras ystäväsi: Äiti- Fantsu ja Mumski. Tietenkin tykkään molemmista pikkusiskoistani Tofusta ja Hetastakin, vaikka välillä saatan hermostua niille, mutta se on kuitenkin harvinaista.
Miksi: Olen pienestä pitäen asunut Mumun ja äitin kanssa.





Paras yhteinen kokemus parhaan ystävän kanssa: Käytiin viime vuonna koko kolmen kopla näyttelyissä. Tottakai se oli aika pelottavaa, mutta todellakin erilainen kokemus.
Pidätkö lumesta: Höhhölumi ainakin on kivaa!
Lempi puuhasi: Ulkoilla kavereiden kanssa, tai nukkua yhdessä kasassa.
Kotihäkkisi paras paikka: Sanon varmaan kaikkien muiden kanssa saman, eli koppien edessä oleva taso. Nyt ollaan saatu siihen maton lisäksi tyynykin, niin kyllä meidän kelpaa.
Miten ystäväsi kuvailisivat sinua kolmella sanalla: Varovainen, ystävällinen, pörröinen.




Minä ihan pienenä

perjantai 4. joulukuuta 2015

4. Luukku: Niiskuttava nipsu


Kuva minusta
Nimi: Niiskuttava nipsu
Lempinimi: Niin sanottu virallinen lempi nimi on Bigfoot, mutta usein Bigsuksi ja Biggeriksi kutsutaan. Välillä olen myös Nipa.
Syntymäaika: 31.7.2014
Lempiruoka: No, tykkään tosi paljon kuivatusta ruohosta, ja kaikki ihmettelee kun popsin sitä yhtä innokkaasti kuin tuorettakin.
Inhokkiruoka: Eipä pahemmin ole. Vadelmat ovat kylläkin aika inhottavia.
Paras muisto 0-1 vuotiaana: Se, kun muutimme Nauravan niiskun eli Harmulin ja Tuhisevan tuutikin eli Tummulin kanssa omaan häkkiin. Se taas ei aluksi ollut ollenkaan mukavaa, kun jäin yksin. Aluksi pelotti, mutta nykyään en voisi edes kuvitella asuvani jonkun kanssa.
Paras muisto tänä vuonna: Se, kun minulle tehtiin uusi ulkoaitaus, ja pääsin karkaamaan sieltä. Vaikkakin pyörin vain pihalla, mutta oli kivaa katsella vähän muitakin maisemia.




Paras ystäväsi: Tällä hetkellä ei ole parasta kaveria, kun en ole kauhean sosiaalinen, enkä tule siis oikein muiden kanssa toimeen. Lapsuudessa parhaita kavereita oli Hiljainen hemuli eli pikku-mumu ja Hymyilevä hattiwatti eli pikku-kaksonen. Totta kai, oltiin poikien (Harmuli ja Tummuli) kanssa hyvää pataa keskenään, kun meillä oli oma poikamies boksi.
Miksi: Tällä hetkellä ei ole sydän ystävää, koska en tule oikein muiden kanssa juttuun.
Paras yhteinen kokemus parhaan ystävän kanssa: Tummulin ja Harmulin kanssa muutto pois äitin luota oli ihan parasta!




Pidätkö lumesta: En pahemmin innostu siitä, mutta minulla ei ole mitään sitä vastaankaan.
Lempi puuhasi: Tykkään puuhailla omassa rauhassani, ja tarpeen vaatiessa rynnätä piiloon, se on tärkeää selviytymisen kannalta. Vieraista ihmisistäkään ei nimittäin koskaan tiedä mitä ne meinaa.
Kotihäkkini paras paikka: Tykkään olla joko yläkerrassa, jossa on mukavan suojaisaa, tai sitten alhaalla tietyssä nurkassa, josta näkee hyvin muut kanit, ettei ihan yksin tarvitse olla.
Miten ystäväsi kuvailisivat sinua kolmella sanalla: Varovainen, epäluuloinen, ystävällinen (ainakin ihmisiä kohtaan).


Minä pienenä

torstai 3. joulukuuta 2015

3. Luukku: Groke


Kuva minusta
Nimi: Groke
Lempinimi: Mörkö tai Mörri. Saatetaan kutsua myös Neekeriksi tai Negeriksi.
Syntymäaika: 6.8.2015
Lempiruoka: En ole kauhean ahne, mutta tykkään aika monesta ruoasta. Tänään söin iloisesti näkkileipää.
Inhokkiruoka: Ei varsinaisesti ole, mutten oikein tykkää genesis pelleteistä. Kyllä niitäkin syön, mutta jätän ne viimeiseksi, ja saatan jättää jopa syömättä. Ihmettelen vain, että miten se Noksu tykkäsi niistä niin paljon..
Paras muisto 0-1 vuotiaana: No minä olen aika arkajalka, etten ole koskaan uskaltanut lähteä pois kotosalta. Mieleen on jäännyt aikalailla kaikkien muiden kömmähdyksiä, kuten se, kun Propus hyppäsi vesikuppiin, ja jäi sinne istumaan. Ei kaikki voi olla yhtä viisaita kuin minä.
Paras muisto tänävuonna: Edellisen kanssa sama, luonnollisesti.



Paras ystäväsi: Mun ystävät on vähän vaihdellut olosuhteiden pakottamana. Oltiin Propuksen kanssa hyviä kavereita, mutta kun se muutti pois, tutustuin Tofun kanssa paremmin, ja oltiin kuin paita ja peppu aina siihen saakka, kunnes viime lauantaina muutin omaan kämppään. Tällä hetkellä asustan siis yksin.
Miksi: En oikeastaan tiedä, koska varsinkin Tofu on tosi meneväistä sorttia, ja minä taas olen hiukan varovaisempi. Kai vastakohdat täydentää toisiaan?
Paras yhteinen kokemus parhaan ystävän kanssa: Minä oon aina ollut sivusta seuraaja, ja naureskelin aina vaan omaan partaani kavereiden kömmähdyksille. Edellä mainittu tapaus kun Propus hyppäsi vesikuppiin, ja kun Aquarius horjahti juodessaan, ja melkeinpä sukelsi.



Pidätkö lumesta: En ole nähnyt lunta, eli en voi sanoa juuta enkä jaata.
Lempipuuhasi: Tykkään olla omassa rauhassa ja puuhailla jotain itsekseni, välillä on tietenkin kivaa tehdä jotain porukassa, ihmisten tai kanien kanssa.
Kotihäkkisi paras paikka: Tykkään kopista, koska se on suojaisa. Ja mun iki oma wc, on myös tosi kiva, vaikkei sitä ehkä heti uskoiskaan. Siellä voi syödä heinääkin.
Miten ystäväsi kuvailisivat sinua kolmella sanalla: Ujo, viisas, kiltti

Minä pienenä

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2. Luukku: Comeisa


Kuva minusta
Nimi: Comeisa
Lempinimi: Heta. Joskus saatetaan sanoa Helluksi tai ykskorvaksi, tiedä sitten mistä syystä.
Syntymäaika: 22.7.2015
Lempiruoka: Olen aika kaikki ruokainen, ei ole yhtä lempparia.
Inhokki ruoka: Viimeksi kun maistoin, en tykännyt paljoakaan banaanista, mutta kyllä minä sitäkin syön.
Paras muisto 0-1vuotiaana: Olen kiltti, enkä tee mitään hurjaa koskaan. Parhaita muistoja on vain löhöily auringossa.
Paras muisto tänävuonna: Äskeisen kanssa sama, enhän ole viellä täyttänyt vuottakaan.



Paras ystäväsi: Tofu. Vaikka kaveeraan kyllä äitin, Fantsun ja Dursun kanssa. Tulen toimeen kaikkien kanssa, oli kyse kanista tai ihmisestä.
Miksi? Eiköhän se ikäratkaise, kun on samanlaiset ajatukset, tai melkein ainakin. Ollaan Tofun kanssa kuin yö ja päivä, mutta hyviä kavereita kumminkin.
Paras kokemus parhaan ystävän kanssa: No, kai niitä lopulta on paljon, mutta minulle ei ole koskaan sattunut mitään erikoista. Jotenka sanon että kaikki tähän asti!


Pidätkö lumesta: Kuulemani perusteella luulisin, mutta todellisuudessa en ole ollut lumen kanssa tekemisissä.
Lempi puuhasi: Tykkään istua ihmisten sylissä, ja jotain pikku temppujakin osaan. Kani kaverienkin kanssa tykkään oleskella.
Kotihäkkini paras paikka: Ehdottomasti koppien edessä tasanne, johon mahtuu hyvin paljonkin kavereita.
Miten ystäväsi kuvailisivat sinua kolmella sanalla: Sosiaalinen. kaikkienkaveri, kiltti.
Minä pienenä


tiistai 1. joulukuuta 2015

1. Luukku: Achillea


Kuva minusta
Nimi: Achillea
Lempinimi: Tofu, leikkimielisesti minua kutsutaan myös soijajuustoksi ja soijaksi. Sekä Pieneksi.
Syntymäaika: 22.7.2015
Lempiruoka: Olen viellä niin nuori, etten ole kaikkea ehtnyt maistaa, mutta tykkään tuoreista ruohoista, joita kesällä saa! Talvella tykkään kuivatusta leivästä. Omena ja porkkanakin menettelee.
Inhokki ruoka: Hmm, ei ole erityisesti tullut vastaan. Me ollaan koko meidän porukan kanssa aika kaikki ruokaisia. Mutta jos on pakko sanoa, niin marjat, kuten mansikka ja vadelma ei oikein nappaa.
Paras muisto 0-1 vuotiaana: Se, kun karkasin ulkotarhasta, mutta minun huonoksi tuurikseni, pääsin vain Pullan ja Nopan sillä hetkellä tyhjillään olevaan aitaukseen, enkä päässyt maistamaan kunnolla vapautta.
Paras muisto tänä vuonna: En ole elänyt edes kokonaista vuotta, joten tähän tulee sama kuin äskeiseen.



Paras ystäväsi: No, meillä on hyvä porukka, minä, Fantsu-äiti, Muumi ja mun siskot Dursu ja Heta. Näistä meillä on parhaat jutut Hetan kanssa, koska ollaan saman ikäisiä, muilla on aikuisten juttuja. Pienenä pidettiin yhtä kaikki kolme poikuetta, silloin parhaat ystävät oli Heta, Mörri ja Convallaria.
Miksi? Dursu, äiti ja Muumi on niin vanhoja, ettei niiden kanssa voi tehdä mitään kivaa. Muihin täällä oleviin kaneihin en ole edes pahemmin tutustunut kun ei asuta yhdessä.
Paras kokemus parhaan ystäväsi kanssa: Heta on liian kiltti, ettei sen kanssa oikein pysty tekemään hulluja tempauksia. Kaikki yhdessä vietetty aika on kuitenkin ollut mukavaa.


Minä pienenä
Pidätkö lumesta: En ole viellä kertaakaan päässyt lumeen temmeltämään.
Lempi puuhasi: Kaikki missä on jotain jännitystä. Olen sellainen kovis-kani. Saatan hermostuakin helposti, jos en saa haluamaani heti.
Kotihäkkini paras paikka: Tämän hetkisessä kodissani tykkään eniten heinätelineestä, jonka sisään me pienet mahdumme. Mörrin kanssa aina istuimme siellä, mutta nytkun se muutti pois, en viitsi yksikseni istua siellä, joten tykkään olla muiden kanssa yläkerroksessa koppien edessä olevalla korkeammalla tasanteella.
Kesäasunnossa ulkoilen aitauksessa aina kun mahdollista, vaikka tuulisi tai sataisi.
Miten ystäväsi kuvailisi sinua kolmella sanalla: Tempperamenttinen, kokeilunhaluinen, seikkailija.