Sivut

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

5 vuotta vanhoja kuvia!



Kaivoin jokin aika sitten esiin vanhan puhelimeni, joka oli käytössä vuosina 2011-2013. Tämä kyseinen kapula oli itse asiassa ensimmäinen "älypuhelimeni". Ihan ensimmäisia kuvia ei ole enää tallessa, koska onnistuin poistamaan ne aikoinaan.
Puhelimen aukaisu ei tosiaan ollut mikään helppo homma. Olin laittanut suojakoodi kuvion todella monta kertaa. Olin jo luovuttamassa, kun se yht äkkiä palasi mieleeni.
Melkein kaikki puhelimen kuvat olivat kani kuvia, joten päätin julkaista muutaman kollaasin tännekkin. Hassua katsoa kun silloin laumaan kuului vain viisi kania kerralla :D












lauantai 11. helmikuuta 2017

Kuukauden jälkeen


Aika on mennyt ihan tavattovan nopeasti. Viime postauksesta alkaa olla aikaa jo kaksi kuukautta. Talvet on yleensäkkin ollut mulla sellaista hiljaiselon aikaa bloggaamisen kannalta, koska vapaa-ajalla valo ei usein riitä kuvaamiseen. Kuvat on kuitenkin ainakin itselleni postauksen A ja O. Teksti tulee vasta sen jälkeen. Lukulistallanikin on paljon blogeja, joista katson vaan kauniit kuvat.
Kuvasin noin viikko sitten Fantsua ja Muumia. koska molemmilla oli vähän aikaa sitten kolmivuotis synttärit. Mulla on ollut tapana ottaa kanien synttäreinä kuvia muistoksi.

















lauantai 31. joulukuuta 2016

Kani tilastot 2016

Nyt olisi luvassa jo perinteeksi muodostuneet kani tilastot tältä vuodelta. Kiva aina myöhemmin katsoa, minkälainen porukka on mikäkin vuosi ollut.


Kaneja: 11
Naaraita: 7
Uroksia: 4


Rotukaneja: 1
Risteytyksiä: 10


Pitkätukkia: 6
Tukattomia: 5


Luppakorvia: 2
Pystykorvia: 9
Joista 1 yksikorvainen


Keltamustajapanilaisia: 2
Mustia: 2
Luonnonsiamsoopeleita: 1
Luonnonharmaa viittakuvioita: 1
Sinisiä: 1
Isabelloja: 1
Luonnonharmaita: 3


Vuonna 2010 syntyneitä: 1
Vuonna 2012 syntyneitä: 1
Vuonna 2013 syntyneitä: 2
Vuonna 2014 syntyneitä: 3
Vuonna 2015 syntyneitä: 2
Vuonna 2016 syntyneitä: 1


Helmikuussa syntyneitä: 1
Huhtikuussa syntyneitä: 2
Kesäkuussa syntyneitä: 1
Heinäkuussa syntyneitä: 4
Elokuussa syntyneitä: 2
Joulukuussa syntyneitä: 1


Poikueita: 1
Poikasia yhteensä: 5
Elossa luovutus iässä: 5
Kotiin jäi: 1

lauantai 24. joulukuuta 2016

Alwin


Alwin

Moikka taas pitkästä aikaa! Postauksia ei ole tullutkaan melkein kahteen kuukauteen. Tämä kaikki johtuu siitä, että tietokone ei taaskaan ota muistikorttia vastaan. Ilman kuvia taas ei ole inspiraatiota kirjoittaa vaikka juttua riittäisikin.
Ehkä suurin asia tällä hetkellä on se, että Zai jian Tolee jäi meille asumaan ja sai kutsuma nimekseen Alwinin, tuttavallisesti vaan Alwari. Toinen pojista Ni hao Rintoo, meni ainakin talveksi sijoitustyyppisesti siskoni kaverille. Hän sai nimekseen Piko. Omistamme edelleen kummatkin teoriassa, mutta meillä ei ole käytännön vastuuta Pikosta juuri ollenkaan, ja se ei asu meillä. 
Alwin asuu ainakin vielä yksinään, mutta leikkaus mahdollisuutta ollaan myös mietitty sitten kun Alwin on tarpeeksi vanha. Silloin se pääsisi osaksi tyttöjen laumaa.

 Noppa

 Mörri

Ennenhän sisällä asuvat kanit olivat sijoitettu niin, että Tumppi asui minun huoneessa, Mörtsä siskon huoneessa ja Alwin eteisessä. Mörrin kalterien jyrsiminen alkoi käydä kuitenkin niin sietämättömäksi, että päätettiin vaihtaa sen ja Alwarin paikkoja.
Nopan kanssa on ollutmyös pieniä ongelmia. Se ei ole vähään aikaan syönyt kunnolla heinää, mutta on kuitenkin ollut virkeä itsensä ja maha on kunnossa. Pariin päivään ei puututtu asiaan sen kummemmin, koska ajateltiin, että sille on osunut pahan makuista heinää tms. Vaikka muilla kaneilla onkin samaa heinää ja niille se kelpaa. Päätettiin nyt koittaa vähentää pellettejä, että Noppa saa niitä kuitenkin jonkun teelusikallisen päivässä. Jos tämä ei tuota muutaman päivän kuluttua haluttua tulosta pelletit jätetään kokonaan pois.

 Tumppi

 Alwin

 Alwin

 Mörri, Tumppi ja Alwin

 Bigsu

 Muumi

 Muumi

 Heta

 Bigsu, Muumi ja Heta

 Fantsu

 Tofu

 Dursu

 Tofu, Fantsu ja Dursu

 Alwin, Tofu, Fantsu ja Dursu

 Alwin, Tofu, Fantsu, Dursu ja Mörri

 Dursu ja Mörri

 Pulla

Noppa ja Pulla