Sivut

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tumppi kipeänä ja muuta

Fantsu, Nalle ja Muumi
Elikkä kuulumiset Tumpin osalta eivät ole niin hyviä. Lauantai aamuna huomasin että sen nenä oli vuotanut (kylläkin kirkasta nestettä) ja se aivasteli, eli sillä oli nuha. Meillä on kyllä ennenkin ollut nuhaa. Vilttiksellä (entinen kanini) oli myös yhdessä kohtaa nuhaa. Ja Noksulla on silloin tällöin, koska pöly/heinä allergia. Yritettiin soittaa moneen eri eläinlääkäriin, mutta edes turun päivystävästä ellääkäristä ei vastattu. No  tuotiin Tumppi sisään. Illalla näytti olevan jo paremmassa kunnossa, nii vietiin herra yöksi ulos. Tänään näyttää jo iha  terveeltä, eikä ole aivastellut, eikä nenä ole vuotanut muutamaan päivään. :)

Tumppi taas terveenä :)
Muille ei kummempaa kuulu. Tavallista kesä päivän viettoa vain. Poikasistakin on tullut jo aika rohkeita. Tänään Nalle tuli jopa itse syliin. Rölli taas on luonteeltaan vähän ujo, ja semmoinen. Mutta Duracell on kuitenkin joukon rohkein, ja pienin :)

Muumi
Nalle
Rölli
Pulla
Duracell
Noppa
Noksuti, niin edustavana :D

perjantai 18. heinäkuuta 2014

pikainen päivitys :)


Eli kerronpa nyt pikaisesti mitä täällä päin on tapahtunut. Viimekertaisesta postauksesta on kulunut jo useampi päivä, sillä maanantaina lähdettiin laivalla kohti Ahvenanmaata. Ennen lähtöä annoin vielä muutamat omenapuun oksat. "Loma hoitajina" toimi mummi ja pappa. Heti kun pääsin kotiin menin tietenkin katsomaan kaneja. Muumin ja Fantsun häkki oli ihan kauheassa kunnossa, sillä Muumi oli luultavasti mielenosoitukseksi, siitä että ei ollut päässyt kunnolla ulkoilemaan kaivanut koko häkin täyteen kuoppia. Onneksi siellä on maan alle kaivettu verkkoi, ettei pääsee karkaamaan. Poikasista vain Nalle oli omalla puolella, ja Duracell ja Rölli olivatkin sitten Pullan ja Nopan puolella. Onneksi nämä isot tytöt eivät olleet tehneet mitään niille. Tänään taas Nalle oli karannut. Se löytyi kuitenkin aika nopeasti ihan häkin vierestä. Pako reittikin löytyi, niin sai senkin paikattua, ettei näin käy uudemman kerran.

Noksu oli taas matkan aikana "nirsoutunut" ettei ollut oikein syönnyt mitään. Tänään onneksi taas ruoka maistui hyvin. Se ei ollut varmaan syönnyt sen takia kun oli joutunut nököttämään vain pikku häkissä ja tänään pääsi taas kunnolla ulkoilemaan. Ja Muumi rakentaa pesää? Se kantoi ruohoja koppiin oikein urakalla. Nyt se ei enää tee sitä. Ei sen kyllä pitäisi olla päässyt poikien lähelle, joten en oikein tiedä mitä tämä oikein on, voisi olla pelkkä valeraskaus..

lauantai 12. heinäkuuta 2014

kesä päivien viettoa


Tänään rakensin ja "muuntelin" kanien aitauksia, eli lisäsin Fantsun ja  Muumin alueeseen sellaisen n. 3 neliömetrin suikaleen. Pullalle ja Nopalle rakensin uuden aitauksen (toki vanhakin on vielä niiden käytössä) kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että vanha aitaus on niin kuivassa paikassa, ettei sielä liiemmin ruohoa kasva. Toinen on se, että saa "putsattua" sitä lammikon reunaa missä aitaus on. Putsaamisella tarkoitan siis sitä, että saa ruohoa hieman lyhyemmäksi ja siistimmäksi, kun sinne ei oikein ruohonleikkurilla pääse. Molemmat näyttivät oikein tyytyväisiltä. Noppaa kylläkin aluksi jännitti uusi alue ihan hirveästi.

Pojille ei ole taaskaan mitään uutta tapahtunut, joten kerron nyt poikasten kuulumiset. Kaikilla on jo oikea nimi (Joskin kutsumani, koska ei ole vielä tietoa onko nämä tyttöjä vai poikia). Vaaleampi japanilainen on Nalle, tummempi Rölli ja musta edelleenkin Duracell. Kaikki ovat käynneet jo ulkona! Nalle maisteli tänä iltana myöskin isojen kanien ruokia: ihan vähän pellettiä ja sitten tuoretta.

Olen ottanut myöskin aika paljon kuvia, mutta julkaisen niitä sitten kun jaksan/ehdin. :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

lapavaljaat ja kuvia poikasista

Eilen lähdin mökille, mutta hoidin itse kanit siten että annoin aamulla ennen lähtöä ruoat kaneille ja tänään illalla kotiin tultuani taas normaalisti, niin ei tarvinnut muiden hoitaa kaneja. Tänään (kaneille) haettiin lisää heinää. Se oli ihanan vihreää ja tuoksui hyvältä. Vielä tänään kanit eivät kuitenkaan päässeet sitä maistamaan.

Päätin muutama päivä sitten tehdä ensimmäiset itse tekemäni lapavaljaat, tai ensimmäiset valjaat yli päätänsä. Niistä tuli mielestäni ihan hyvät, ensimmäisiksi, vaikka nyt itse sanonkin ;).  Tänään ne sitten tulivat valmiiksi. Ja Noppa pääsi testaamaan niitä. Valjaiden laitto oli "yhtä kaaosta". Mutta saatiin silti lopulta puettua ne päälle. Sitten mentiin pikku reissulle pihalle. Valjaat sopivat päälle hyvin, ja kyllä Noppakin niistä piti (luultavasti?)


Otin tänään poikasista muutaman yksilö kuvan: (poikasilla ei ole vielä nimiä  mutta laitan sen "nimen", jolla tähän mennessä olen kutakin kutsunut.)

Tummempi japsi "Läski" (se ei edes ole lihava  mutta nimi nyt on mitä on :D)

Musta "Duracell"

Vaaleampi japsi "Sopu-suhtainen" (:'D)



tiistai 8. heinäkuuta 2014

fanin vauvat 2 viikkoa!

Fantsun poikaset ovat nyt jo kaksi viikkoa. Pesän ulkopuolella ovat kaikki kolme jo käynneet, ja muut paitsi tummempi japsi ovat käynneet jopa kopin ulko puolella. Tuo musta luuli Muumiakin äidiksi :D Vielä en tiedä onko nämä kolme veijaria tyttöjä vai poikia.

Tänään kävin ostamassa kaneille ruokaa: zoo jattaresta Noksulle genesistä, mustista ja mirristä muille cuni naturea (tuo complete on kuitenkin 10 euroa kalliimpaa, niin otin väliaikaisesti tätä  kunnes kanta asiakas kortti tulee) sitten vielä tokmannista festivalin jogurtti nappeja herkuiksi.


Eilen pestiin kanien matot (ja muutkin matot). Tuli tosi ihanan puhtaita, Tumpin ja Noksun matosta eron huomaa oikein selvästi, vaikka kyllä muidenkin matot alkoivat aika likaisia olla ;)








sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

kesä kuulumisia!

Noppa 8vk
Postauksen alussa vanha kuva, ettei jäisi kuvattomaksi..

Ihanaa kun on taas lämmintä. Kaneille kuuluu hyvää. Ne ovat ulkoilleet tavalliseen tapaansa joka päivä. Kaikkien poikasten silmätkin ovat jo auki! Vaaleamman japanilaisen silmät olivat auenneet jo eilen aamulla, mustan eilen päivällä ja tummemman japanilaisen aukesivat vasta tänään. Muksut ovat siis 12 päivää vanhoja. Saa nähdä koska alkavat hyppy taitojaan kokeilla pesän ulkopuolella. Mutta luultavasti kuitenkin kohta.

Muuten kaikki on mennyt normaalisti, joten postaus nyt jäi aika lyhyeksi, mutta olennainen tuli silti kerrottua :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Nuppu-nenä 2v!!

Tänään Pulla täytti 2 vuotta, joten mikäpä muukaan kuin Pulla, olisi päivän postauksen aihe?

Juurihan pikku Pulla "löytyi" suomen ratsutarvikkeen kirpputorilta neljän sisaruksensa kanssa. Muut poikaset olivat luonnonharmaita ja luonnonkeltaisia, joten Pulla oli erilainen kuin muut. Se olikin varmaan syy siihen miksi Pullan valitsin. Toimme Pullan kotiin pahvilaatikossa, sillä ei ollut tarkoitus ottaa uutta kania, joten ei ollut kantokoppaakaan mukana.

Pulla eleli vuoden "yksin", eli Vilttiksen naapurina verkon toisella puolella. Kunnes viime kesänä sen kaveriksi saapui Noppa. Siitä asti kaverukset ovat eläneet yhdessä.

Toivottavasti edessä on vielä monta ihanaa vuotta!! ♥

Nuppu-nenä 10vk. Ensimmäinen päivä kotona!

Palataan vielä tähän päivään: Eilen leivoin Pullalle kakun. Kakkuun tuli cuni complete pellettiä joka ensin kostutettiin, ruisjauhoja sekä vettä. Laitoin kakun hetkeksi uuniin ja jätin sen yöksi kuivumaan lämpölattialle. Tänään vielä viimeistelin sen. Laitoin päälle omenaa, porkkanaa ja persiljaa.


Kaikki saivat omat palansa. Pulla tietenkin päivän sankarina ensin,  sitten muut



Tumpista en uutta kuvaa saannut joten tässä nyt jokin kuva ;)