Sivut

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Rainboy dumle 5v!


Suoraan sanoen vaikea käsittää miten meidän pikku hermu(mix)-poika voi olla jo 5vuotta! Niin se aika vain kuluu.
Näiden melkein viiden vuoden aikana välillemme on tullut aivan erityinen side, joka minulla on aikaisemmin ollut vain Vilttiksen kanssa. Vaikka toki kaikki kanit ovat minulle sanoin kuvailemattoman tärkeitä.
Tumppi on opettanut minulle paljon, ja varmaan toisinkin päin. Sen enempiä kirjoittelematta, minulla on ilo toivottaa hyvää syntymäpäivää Tumppi! ♥





keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Peikkometsän noppa 2v!


Pieni ja pyöreä Noppamme täytti tänään vuosia! Juhlittiin jo Nopan toisia synttäreitä. Siitä tuntuu olevan niin lyhyt aika kun pullonharja-pupumme saapui hauskistamaan päiviämme.
Noppa sai lahjaksi rapsutuksia ja kani-keksin. Sekä tietenkin ulkoilla urakalla kovasta tuulesta huolimatta.





Tähän samaan viellä vähän informaatiota. Eilen sain uuden kameran, joka on canon eos 70D (xxx). Se pääsi tänään testaukseen. Täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen siihen!
Perjantaina lähden lomalle pyhätunturille viikoksi, joten kanit jäävät kotiin. Mummi ja Pappa käyvät hoitamassa, niinkuin aina ennenkin. Loman aikana on tulossa ainakin yksi postaus.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Porkkana suut

Kanit pääsivät pääsiäislomalla ulkoilemaan normaalia enemmän, ja tällä kertaa jaksoin raahata kamerankin mukaan. Kanit juoksentelivat ja söivät porkkanoita ja omenoita ulkosalla. Aurinko paistoi lähes koko loman ajan!





















perjantai 3. huhtikuuta 2015

uusi ulkoasu!

Tänään sain väsättyä uuden keväisemmän ulkoasun blogiin! 

Nyt

Ennen

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pääsiäis pupuja!

Palmusunnuntain kunniaksi, päätin pystyttää pienen "studion". Kuvat ovat vähän huonoja, koska lainasin kameraa, koska omani ei toiminut taaskaan, mutta, mutta..  Kamera oli hyvä. Kuvaajalla on vielä opittavaa. 















Hyvää palmusunnuntaita!

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Perinteiset kuulumiset


Huomenna siirretään kellot kesäaikaan! Ei kyllä yhtään tunnu keväiseltä, kun vettä sataa ja on kylmä. Kanitkaan eivät ole päässeet ulos. Toivottavasti kesäajan myötä ne ilmatkin paranevat!

Huomasin, että maaliskuun aikana ei ole tullut kuin neljä postausta, koska itselläni on ollut arkisin aika tiukka aikataulu, joten postaukset on jäännyt viikonlopulle. Suunnitelmissa on kuitenkin väsätä jokin erikois postaus. Myös blogin ulkoasu tulee muuttumaan keväisemmäksi tässä lähipäivinä, kunhan saan bannerin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevät aurinko lämmittää!

Viime viikolla ja alkuviikolla aurinko paistoi joka päivä ja saimme kanien kanssa naiuttia lämmöstä. Mutta ainahan se on niin kun kevät ja lämpö tulevat aikaisin, koittaa jonkin lainen takatalvi. Eilen ja Tänään lämpötila on hädin tuskin tullut nollan yläpuolelle. Maa on jäässä ja pari lumihiutalettakin leijaili maata kohden..
Palataampa viime viikkoon kuvien kera! Kanit saivat lämpimillä keleillä ulkoilla paljon normaalia enemmän. Yhtenä päivänä otin jokaisen kaneituksen kuvattavaksi valjaisiin, ennen kuin päästin ne juoksemaan ulkotarhoihin.

Fantsu:




Noksu:



Tumppi:



:'D


Bigfoot:






Duracell:




Muumi:

 Meidän "este-kanit" Mumski ja Noppa pääsivät vähän hyppimään! Pullakin kokeili, mutta sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa.




Pulla:



Noppa: