Sivut

lauantai 25. lokakuuta 2014

"Sisäkausi avattu"


Nyt kun täällä etelässäkin alkaa "pakkaset paukkua", tai ainakin yöpakkaset on meidänkin kani-lauma muuttanut sisälle asumaan, itse asiassa muuttivat jo viimeviikon keskiviikkona, joten kohta ovat jo viikon asustelleet kanilassa. Päivällä ilmat ovat vielä suht lämpimiä, joten kanit pääsevät aamulla ulos ja illemmalla haen ne takaisin sisään. Päätin tehdä häkkien esittely postauksen, sillä meillä on tapahtunut muutoksia kanilassa sitten viime talven. Olen esimerkiksi ottanut matot käyttöön muuallakin, kuin koppien päällä. Ja hyvin on toiminut!


Siinä on tosiaan vähän yleiskuvaa kanilasta. Lämpöpatteria en ole vielä ottanut käyttöön, koska lämpötila pysyy koko ajan n. +5 asteessa.

Pulla ja Noppa


Koko häkki. Kuva on vähän "omituinen", sillä kanilassa on kuitenkin sen verran ahdasta, että on vaikeaa saada koko häkkiä mahtumaan kuvaan. Pullan ja Nopan häkissä on tosiaan kaksikerrosta. Yhden kerroksen mitat ovat 110x60cm.

Hieno salpa :D


Yläkerrassa on tuo koppi, ja tuollainen pieni tila sekä ramppi alas.



Kahdesta eri suunnasta yleiskuvaa alakerrasta. Alakerrassa on vesipullo ja -kuppi, vessalaatikko (jossa käytän purua), ruokakupit ja heinäteline +tuo aktivointipallo.

Fantsu, Durkku ja Mumu


Yleiskuvaa pikku tyttöjen asumuksesta. Häkin mitat ovat 115x95cm.





Häkissä on siis koppi, vessalaatikko, vesikuppi, ruokakupit, aktivointipallo, heinäteline ja puolikas kukkaruukku, jonkin näköisenä piilopaikkana.

Bigfoot


Biggerin häkkinä toimii perus 100x50cm tehdashäkki. Ei se nyt järin kaunis ole mutta, toimii kuitenkin.



Häkissä on koppi, kukkaruukun palanen, johon olen tunkenut heinät, vessalaatikko sekä ruoka- ja vesikuppi.

Noksu ja Tumppi


Yleiskuvaa. Molemmilla pojilla on oma puolensa. Kokoa kummallakin puoliskolla on 220x40cm


^Tumpin puoli, jossa on koppi, ja kopin edustalla tuollainen "korkeampi taso", kolme palloa, ruokakuppi, vesikuppi, heinäteline ja vessalaatikko. Tumpilla on myöskin salaatti pallo, joka on kiinni häkin kannessa, eikä siksi näy.


^Noksun puoli on lähes samanlainen. kuin Tumpin, mutta Noksulla ei ole palloja eikä heinätelinettä, joten ainakin tällähetkellä sen häkissä on aina tuollainen heinäkeko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti