Sivut

torstai 15. lokakuuta 2015

flunssa vaivaa


Pitkästä aikaa! Nyt tulee taas blogiinkin juttua, kun syysloman kunniaksi sain aikaiseksi kuvata kaneja. Vanhimmat, eli Noksu ja Tumppi ovat jo muuttaneet sisään. Nyt kun kaneja on kaksi enemmän, niin asumis järjestelyt on taas muuttunut, ja nämä vanhimmat asuvat kanilan sijaan sisällä ihmisten kanssa.
Yhdessä kohtaa yöllä kävi jo pakkasen puolella, mutta nyt on taas hiukan lämmennyt. Muut ovat saanneet viellä asua ulkosalla, koska kopeissa pysyy kuitenkin viellä plussan puolella. Pikku hiljaa nuoremmatkin alkavat kuitenkin siirtyä kanilaan. Sitten tulee varmaankin esittelyä jälleen kerran muuttuneista asumis järjestelyistä.


Noksu ja Tumppi ovat saanneet viellä ulkoilla kuitenkin ulkoaitauksissa päivittäin. Nyt kuitenkin Noksulle oli tullut pitkästä aikaa nuha yöllä. Yöllä se oli ihan karsea, ja koitettiin siinä sitten tehdä jotain höyrykengitystä sun muuta.
Aamulla oli selvästi parempi, ruoka maistuu eikä hengityksestä kuulu enää mitään ääniä. Noksu saa nyt pysytellä sisällä, ettei se nuha vaan tule takaisin.



Kuvasin valjaissa Noppaa ja Mumskia. Tumppi tuli siksi aikaa suunnilleen tunniksi ulos, koska joutuu olemaan yksinään, joten onhan se kivempaa sitten olla sisällä ihmisten kanssa.









Viellä meillä asustaa poikasista siis Aquarius, Achillea, Comeisa ja Groke. Achillea ja Comeisa jääkin täydentämään poppootamme. Aquarius lähtee uuteen kotiinsa tämän viikon sunnuntaina. Groken varaus taaseen peruuntui, ostajan yllättävien kulujen takia. Nyt hänelle on etsinnässä uusi koti. Ainakin yksi on hyvänä ehdokkaana. Tai sitten hyvä vaihtoehto olisi myös Aquariuksen kanssa samaan kotiin.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti