Sivut

maanantai 1. joulukuuta 2014

1. luukku: miksi juuri ne?


Nyt on aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku! Siinä kerron, miksi olen valinnut juuri nämä kanit. Aloitetaanpa..

NOKSU:


 Vuonna 2003, silloisille kaneilleni Vilttikselle ja Heinikselle syntyi 5 ihanaa poikasta. 2 mustaa ja 3 valkoista punasilmää. Halusin silloin pikkutyttönä tietenkin jättää kotiin kumpaakin väriä ja mustista Noksu oli lähempänä oikeaa luonteen perusteella. Hyvä että Noksuun päädyin!

TUMPPI:

2010 yksi kaneistamme Sade kuoli ja Noksu jäi vaille kaveria. Kävimme zoojattaren eläinkaupassa katsomassa mahdollisia kaneja. Siellä oli Tumppi ja sen veli. Tumpin ottamisessa ratkaisi pääasiassa väri, koska eläinkaupoissa on vaikeaa tutustua eläimiin, niin kuin moni tietää. Tumpin veli oli luonnonharmaa, joten Tumppi miellytti viittakuviona enemmän. Erittäin hyvä valintakin oli.

PULLA:

Vuonna 2012 olin etsinyt jo kauan silloisille kaneilleni Vilttikselle ja Ballikselle kaveria. Menimme suomenratsutarvikkeen kirpparille, ja siellä törmäsin häkkiin, jossa oli 5valloittavaa luppa lasta. Ihastuin heti Pullan väriin, koska se oli erilainen kuin muut. Muut olivat luonnonharmaita ja luonnonkeltaisia. Niin Pulla sitten lähti mukaamme.

NOPPA:

Pulla ei tullut toimeen Vilttiksen ja Balliksen kanssa, joten se jäin yksin. Vuonna 2013 päätin kuitenkin muutta tilannetta. Aloin etsiä netistä ja ilmoitustauluilta myytäviä kaninpoikasia sopivan läheltä. Tähtäimessä oli luonnonkeltainen kani. Erään kauppareissun aikana Tarjoustalossa törmäsin myytävien kaninpoikasten ilmoitukseen. Kuva oli aika huono, joten ajattelin, että kaikki ovat perus lyhytkarvaisia. Kun saavuin paikan päälle huomasin, että siniset olivat pörröisiä ja luonnonkeltainen lyhytkarvainen. No, päädyin siihen, että ottaisin sinisen. Vielä kaksi oli vapaana. Kasvattaja ehdotti toista sinistä minulle, mutta päädyin Noppaan, koska se tuli ensimmäisenä katsomaan minua häkinlaidalle.

FANTSU:

2014 alussa aloin etsiä kanin poikasia kaiken kirjavilta myyntipalstoilta. Hakusessa oli keltamusta japanilainen leijonaluppa tai -harjas. Tori.fi:stä löytyi lopulta poikue, jossa oli keltamusta japseja. Soitin ilmoittajalle ja sain kuvia kolmesta poikasesta. Niistä pädyin ulkonäön perusteella Fantsuun. Niin tämä pörrö-pupu päätyi meille.

MUUMI:

Etsin Fantsulle kaveria, koska Noppa (ja Pulla) ei kyväksynyt sitä. Olin jälleen kerran päätynyt selailemaan myyntipalstoja. Hakusessa oli tällä kertaa venäläisen värinen tai muu vaalea kani tyttönen. Sitten törmäsin ilmoitukseen, jossa oli kuva lähes valkoisesta iso korvaisesta pupun poikasesta. Soitettiin sinne, ja sovimme milloin hakisimme kanin. Aivan mahtava päätös ottaa Mumski meille!

DURKKU:

Kesällä 2014 Fantsu sai Tumpin kanssa poiksia. Heti oli tiedossa, että yksi kolmesta pallerosta jäisi meille. Kotiin jäävän piti olla tyttö. Aluksi olin iskenyt silmäni Nalleen. Kun luonteet tulivat enemmän esille Durkku alkoi tuntua enemmän, ja enemmän oikealta. Päätöksen vahvisti se, että Durkku oli poikueen ainut tyttö.

BIGFOOT:

Hieman Fanstun poikueen jälkeen syntyi maailmaan Tumpin ja Mumskin poikaset. Tarkoituksena oli, että kaikki poikaset lähtisivät maailmalle, mutta Bigfootista kuoriutui niin valloittava persoona, että minun oli pakko jättää se kotiin, mikä oli hyvä päätös :)

Tässä oli sitten tämän blogin ensimmäinen joulukalenteri luukku! Toivottavasti tykkäätte ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti