Sivut

lauantai 12. joulukuuta 2015

12. Luukku: Rainboy dumle




Nimi: Rainboy dumle
Lempinimi: Tumppi, ja usein myös Papa.
Syntymäaika: 16.4.2010
Lempiruoka: Tykkään banaanista. Siihen olen itseasiassa tykästynyt ihan lähiaikoina, ennen en voinnut sietää sitä. Perinteisemmät omena ja porkkana on myös herkullisia.
Inhokkiruoka: Ehdottomasti kurkku. Hiukan pystyn sitäkin syömään, mutta en ole sen ystävä millään tapaa.
Paras muisto 0-1vuotiaana: Minähän olen alkujani eläinkaupasta, joka on oikeasti kamalin paikka missä kani vaan voi olla. Minulla oli 5o x 1oo m lasinen häkki, mikä oli ihan valtavan kuuma, ja pääsin ulkoilemaan kerran päivässä vain häkin siivouksen ajaksi. Eli paras muisto oli kun sain oman ihanan kodin, jossa saan ulkoilla isossa ulkoaitauksessa niin paljon kuin haluan, ja olla niinkuin kanin kuuluu, juosta, hyppiä ja kaivaa.



Paras muisto tänä vuonna: Tänä vuonna olen viettänyt rauhallisia seniori päiviä.
Paras ystäväsi: Paras ystäväni oli Noksu, mutta nykyään minulla ei varsinaisesti ole parasta kaveria.
Miksi: Koska toiset pojat eivät ole niin kilttejä toisiaan kohtaa kuin minä, paitsi Mörristä ei kyllä oikein viellä tiedä. Olen käynnyt sitä pariin kertaan moikkaamassa, jos tulevaisuudessa voitaisiin olla naapurihäkeissä.
Yhteisiä kokemuksia parhaan ystävän kanssa: Noksun kanssa oli kiva hengata, ja se opetti minulle paljon, opin että kaikki ei ole vaarallista, esimerkiksi muutaman metrin päästä hihnassa kulkeva lenkille menevä koira ei tee mitään pahaa, joten ei tarvitse rynnätä pakoon. Parempi kun on ihan huomaamattomasti.




Pidätkö lumesta: Suoraan sanoen rakastan, tykkään leikkiä lumessa, mutta märkää lunta en voi sietää, koska tassut kastuvat.
Lempipuuhasi: Tykkään hypellä pitkin poikin niin sisällä kuin ulkona, ja pötkötellä ihan kaikessa rauhassa. Tottakai herkuttelu ja sylittely on kivaa!
Kotihäkkisi paras paikka: Tykkään aika monesta paikasta, ja olen aika vaihtelevasti eri paikoissa makoilemassa, mutta ainakin kopin päällä tyynyllä tykkään nukkua.
Miten ystäväsi kuvailisi sinua kolmella sanalla: Sosiaalinen, rauhallinen, tarvittaessa touhukas.















Minä vuoden iässä, koska tulin tänne 3kk ikäisenä, ja senkin ajan kuvat on jonkun vanhan puhelimen kätköissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti