Sivut

maanantai 14. joulukuuta 2015

14. Luukku: Tiffany




Nimi: Tiffany
Lempinimi: Niin sanottu virallinen lempinimi on Fani, mutta aina Fantsuksi kuitenkin kutsutaan.
Syntymäaika: 11.12.2013
Lempiruoka: Tykkään tosi monesta ruoasta, kuivattu leipä on ainakin sellainen herkku minkä eteen kannattaa jotain tehdäkkin. Oikein kypsä ja mehukas omenakin on ihanaa!
Inhokki ruoka: Tjaa, eipä sellaista varsinaisesti ole. Marjat on aika metkanmakuisia. Samoin kurkku, vaikkakin se on melko mauton, muttei nappaa edes koostumukseltaan.




Paras muisto 0-1vuotiaana: Ihan ykkösenä on mieleen jäännyt ensimmäinen poikueeni, josta kasvoi kolme mahtavaa kania, yksi parhaista ystävistänikin, Dursu.
Paras muisto tänä vuonna: Tänäkin vuonna, on poikue jäännyt mieleen. Alun vastoin käymisten jälkeen hoidimme Mumun kanssa poikaset yhdessä, emmekä lopulta edes tienneet kuka oli kenenkin lapsi.
Paras ystäväsi: Mumski ja Durkku. Sekä nuorempi sukupolvi Heta ja Tofu. Me ollaan varsinainen viisikko.
Miksi: Asutaan samassa häkissä, ja meillä on kivaa yhdessä. Välillä joku saattaa hermostua toiselle, minuakin ärsyttää joskus Mumu. Mutta harvemmin.




Paras kokemus parhaan ystävän kanssa: Meillä on ollut omat hauskat juttumme. Parhainta oli, kun olin parikuukautta asunut yksinäni ja sain kaverikseni Muumin. Aluksi olin kyllä aika hämilläni, mutta tultiin suhteellisen nopeasti juttuun.
Pidätkö lumesta: No joo. Tosin meillä pörrö kaneilla on se ongelma, että lumi jää paakuiksi turkkiin ainakin suojakeleillä.
Lempipuuhasi: Syödä ja oleilla kavereiden kanssa, ja välillä hiukan jopa härnätä niitä. Unohtamatta mattojen tuhoamista, Siitä tulee sellainen tietty hyvän olon tunne kun matot on rytyssä ja täynnä reikiä.
Kotihäkkisi paras paikka: Samainen koppien edessä oleva taso josta tännekkin on monet kerrat kerrottu. Siellä annan yleensä mattojenkin olla rauhassa, mutta tänään saatiin siihen uusi matto, niin piti vähän testata, miten se suhtautuu rajumpaan käsittelyyn.
Miten ystäväsi kuvailisi sinua kolmella sanalla: Tomera, päättäväinen, kiltti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti